Suomen ennätys, olympiaraja, Eurooppa vs USA edustus, MM-kisojen välierät

Mikä kausi! En voisi olla iloisempi.

Rikoin Suomen ennätyksen 100 metrin aitajuoksussa, alitin olympiarajan, minut valittiin edustamaan Eurooppaa Eurooppa vs USA ottelussa Euroopan toiseksi nopeimpana aiturina, pääsin välieriin MM-kisoissa ja olen kauden lopussa Euroopan kolmanneksi nopein aitajuoksija.

Suomen ennätys on jotain mitä en ikinä olisi uskonut pystyväni rikkomaan. Mutta tein sen. Juoksin Suomen ennätyksen 12,72. Minulta kesti viikkoja käsittää tämä ja vasta nyt kauden loputtua pystyn olemaan iloinen ja ylpeä siitä.

Samalla alitin olympiarajan Tokion 2020 olympialaisiin. Se oli isoin unelmani ja isoin tavoitteeni kaudelle 2019. Dohan MM-kisoihin pääseminen oli kauden toiseksi isoin tavoite ja kaiken mennessä täydellisesti, välieriin pääsy oli haaveissa.

12,72 muutti kaiken. Dohasta tulikin vain välietappi matkalla Tokioon ja EM-kisoihin 2020. Innostus pääsystä uran ensimmäisiin MM-kisoihin muuttuikin tutkimusmatkaksi miten valmistaudun parhaalla mahdollisella tavalla vuoden 2020 arvokisoihin, joissa toivottavasti on olemassa oikeat menestysmahdollisuudet.

Kun ymmärsin pystyväni juoksemaan 12,72 vain vuoden kunnon harjoittelulla ja senkin ilman apurahoja ja muita tukia avittamassa, tiedän pystyväni juoksemaan kovempaa ja tasaisemmin toisen vuoden harjoittelulla. Ensimmäisen vuoden täysin ammattilaisena ja tukiurheilijana. Toinen vuosi harjoittelua toivottavasti antaa minulle voimaa oikeasti jahdata mitaleja ja finaaleja.

Kaikki ajatukset Suomen ennätyksen jälkeen siirtyivät Tokioon. Sen takia kauden loppu oli henkisesti todella rankka, mutta olen onnellinen, että pystyin lopettamaan sen kahteen alle 13 sekunnin juoksuun ja MM-kisojen välieriin urani ensimmäisissä MM-kisoissa.

Eurooppa vs USA valinta oli todella iso juttu minulle ja mahtava kokemus. Et voi saada paljon isompaa kunnianosoitusta kuin maanosasi edustamisen. Kaksi viikkoa aiemmin voitin Suomi-Ruotsi-maaottelun ensimmäisen kerran ajalla 12.85, joka oli toiseksi paras aikani tällä kaudella. Suhteessa parempi kuin SE, koska kyseessä oli päivän ainoa juoksu ja nollatuuli. Eurooppa vs USA ottelu oli kuin Ruotsi-ottelu aivan eri tasolla. Uskomattomia kokemuksia! 

Kausi ylitti kaikki odotukseni, enkä malta odottaa ensi vuotta! Paras asia on kuitenkin ollut se usko ja toivo minkä olen pystynyt antamaan muille siitä, ettei ikinä pidä luovuttaa unelmiensa kanssa mitä tahansa vastoinkäymisiä tulisi vastaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä ja mikään ei ole mahdotonta!

error

National record, Olympic standard, Europe vs USA, World Champs semifinal

What a season! I couldn’t be happier.

I broke the Finnish national record in 100m hurdles, I ran the Olympic standard, I was selected to represent Europe at Europe vs USA Match as the second fastest European this season, I made it to the semifinal at world championships and finished the season with the 3rd best time in Europe this year.

Finnish 100m hurdles national record is something I never imagined I would be capable of doing. But I did it. I ran NR 12.72. It’s taken me weeks to realize that it was really me and now that the season is over I can finally be happy and proud about it. 

At the same time I ran the Olympic standard for 2020 Tokyo Olympics. This was my biggest dream and goal for the season. Qualifying to the Doha world championships was the second biggest goal and if everything goes perfectly, making it to the world championships semifinal. 

Running 12.72 changed everything. Doha became only a learning step for Tokyo 2020 and 2020 European championships. The importance of it changed from the excitement of my first world championships to being more about testing and learning how to prepare for next year.

I realized if I can run 12.72 with one year of real training and without funding, I know I’m capable of running faster and more consistent with another year of training. First year of training fully professionally. Another year of training hopefully gives me the strength to actually chase medals and finals. 

All thoughts after the NR moved to Tokyo. That’s why the end of the season was mentally very difficult, but I’m glad I was able to end it with two sub-13 runs and world championships semifinal at my first world championships. 

Europe vs USA selection was also a big thing for me and it was a great experience. You can’t get much bigger honor than representing your continent. Just two weeks earlier I won Finnkampen (Finland vs Sweden Match) for the first time in 12.85. Europe vs USA was Finnkampen on another level. Both amazing experiences!

The season exceeded all my expectations and I can’t wait for next year! The best thing has been the hope and faith I have been able to give others to never give up on their dreams no matter what. It’s never too late and impossible is nothing! 

error

Mitä syödä kun on allerginen lähes kaikelle?

Olin kirjoittanut tämän blogin syömisestäni jo syksyllä, mutta en kokenut silloin ajankohtaiseksi julkaista sitä. Olen siis allerginen todella monille ruoille ja suurimmaksi osaksi sen takia olinkin pois kilpakentiltä viisi vuotta. Allergiani on testattu prick-testeillä ja IgE vasta-aine testeillä veren plasmasta allergiasairaalassa, eli tulokset ovat täysin luotettavia. Allergiani aiheuttavat kovia kipuja, kuumetta, turvotusta ja ruokatorven umpeutumisen, sekä pahimmissa tapauksissa tukehtumisen. Ruokatorvessani on myös kohta joka ei toimi, joten ruoka saattaa pysähtyä siihen. Olen joutunut soittamaan ambulanssin kolme kertaa syödessäni ja kerran joutunut suoraan leikkaussaliin ja yöksi sairaalaan. Tukehtua olen meinannut niin monta kertaa etten pysy laskuissa perässä. Syöminen viimeiset yli 10 vuotta on siis ollut todella monimutkaista itselleni.

Nyt huippu-urheilijana se on kuitenkin iso osa harjoittelua ja tuloksien hakemista. Se mikä sopii huippu-urheilijalle, ei ole tarkoitettu terveelle nuorelle. Kehonkoostumus huippu-urheilussa on tärkeää. On tutkittu, että viisi kiloa painoa hidastaa 0,28 sekuntia 100 metrillä. “Aikaisemmalla urallani” yritin syödä niin paljon kuin pystyin, että varmasti palaudun ja se näkyi kropassakin. En ennen näyttänyt huippu-urheilijalta. Toki siihen vaikutti myös, että olin jo sairas ja allerginen ruoille joita söin. Suosittelenkin kaikille allergioiden tutkimista, vaikka lääkärit sitä aika vastahakoisesti tekevät. En tiennyt olevani allerginen kuin kiiville, ennen kuin testit näyttivät, että olen allerginen sadoille ruoka-aineille.

Pudotin painoa 15 kiloa. Aitajuoksun MM-mitalisti Pamela Dutkiewich on kertonut pudottaneensa 10 kiloa. Olen myös keskustellut muiden aitajuoksijoiden kanssa, jotka ovat sanoneet painon vaikuttaneen heidän tuloksiinsa huomattavasti. Ei siis puhuta siitä, että pitäisi olla todella laiha. Vaan, että ylipaino hidastaa. Itselläni ylipainoa oli huomattavasti. Olen 164 senttiä pitkä ja 15 kiloa painavampana painoindeksini oli “lievä ylipaino”. Pudotin tuon 15 kiloa jo ennen ensimmäistä kauttani takaisin aitajuoksun parissa, eli 2017. Sen jälkeen olen keskittynyt siihen, että saan tarpeeksi hyvää ravintoa, koska allergiani rajoittavat ruokavaliotani paljon. Herkkuja syön harjoituskaudella harvoin, enemmänkin palkitsen itseäni esimerkiksi hyvin menneen treenin tai kisan jälkeen. Pieniäkin voittoja on hyvä juhlia!

Olen allerginen kaikille viljoille, eli syön gluteenitonta ruokaa, jonka lisäksi joudun aina tarkistamaan ettei tuotteissa ole esimerkiksi kauraa joka on luontaisesti gluteeniton. Olen allerginen muun muassa myös pähkinöille, soijalle, mereneläville, kalalle, melkein kaikille hedelmille ja vihanneksille (niitä voin syödä kypsennettynä). Kananmunia ja maitoa voin nykyisin syödä, vaikka alunperin nekin kiellettiin. Viimeisten kuukausien aikana olen huomannut etten voi syödä jogurttia tai banaaneja, joita ennen pystyin syömään.

Aamupalani: Kaksi viipaletta gluteenitonta leipää, joiden päällä tuorejuustoa, viipaleet juustoa ja meetvurstia. Kulho marjoja. Suomessa syön isoäitini keräämiä tyrnejä. Lasi mehua. Aamupalan yhteydessä otan Bioteekin vitamiinit.

Ennen treeniä: Juon Sportlifen BCAA juoman tai Crazy Cocon kookosvettä. Sen lisäksi jos teen aitatreenin, juon preworkout juoman.

Treenin jälkeen: Juon Sportlifen proteiini tai palautusjuoman.

Lounas: Kolmen kananmunan munakas. Munakkaaseen tulee kevätsipulia, juustoa ja silputtua meetvurtsia. Appelsiini. Crazy Cocon kookosvettä.

Välipala ennen toista treeniä: Toinen appelsiini (ennen banaani) ja joskus kun on nälkä syön lisäksi proteiinipatukan (tai kaksi).

Treenin jälkeen: Proteiinijuoma.

Illallinen 1: Kaksi kanan rintafilettä, paljon uunissa paistettua bataattia ja uunissa paistettuja vihanneksia.

Illallinen 2: Gluteeniton pasta jauhelihakastikkeella.

Illallinen 3: Kanaa, riisiä ja maissia sekoitettuna pestokastikkeeseen.

Ennen nukkumaanmenoa: Sportlifen Nightime proteiini (auttaa itselläni yölliseen näläntunteeseen), jonka lisäksi usein proteiinipatukka (tai kaksi) tai proteiinivanukas. Nämä toimivat mulle jälkiruokina.

Tässä on normaalin treenipäiväni ruokailut. Ainoa vaihtelu on siis illallinen, joka saattaa olla erilainen päivästä riippuen. Muuten ruokailuni on aina samanlaista, allergioistani johtuen. En ole millään tavalla ravintoasiantuntija, mutta monen kokeilun ja epäonnistumisen jälkeen olen todennut tämän toimivaksi itselleni. Ei varmasti sopisi kaikille.

En ole ikinä laskenut kaloreita, enkä niistä tiedä paljoakaan. Ainoa asia mitä yritän välttää on turhat kalorit eli herkut, kastikkeet ja sokeriset juomat. Pestokastike on ainoa kastike tällä hetkellä mitä syön ihan vain sen takia, että tykkään siitä niin paljon. Kisapäiväni lounas jos syön kotona on kanaa, riisiä ja pestoa. Kilpailukauden lähestyessä en muuta ruokailua muuten, kuin jätän pois ylimääräiset proteiinipatukat ja muut asiat mitä syön vain huvikseni, ei siksi että niitä tarvitsisin montaa päivässä 🙂

Lisäravinteita suosittelen ainoastaan todella kovaa treenaaville aikuisille huippu-urheilijoille. Lisäravinteetkin voivat olla ylimääräisiä kaloreita jos ei treeni ole niin kovaa, että ne kuluttaa. Huippu-urheilu on rajojen hakemista kaikinpuolin ja kun haetaan tuloksia, on tärkeää löytää se optimi itselle. Uskon löytäneeni itselleni parhaan tavan, joka tuottaa tuloksia 🙂

error

Treeniä, treeniä

Saan paljon kysymyksiä miten me täällä Espanjassa treenaamme, niin ajattelin kirjoittaa pienen blogin siitä 🙂

Valmentajani Rafa Blanquer on valmentanut muun muassa aitajuoksija Glory Alozieta, joka on 100m aitojen olympiahopeamitalisti ja Euroopan mestari. Gloryllä on edelleen 100m aitojen Afrikan ennätys 12,44 ja hän on juossut myös 100 metriä 10,90. Tällä hetkellä treeniryhmäämme kuuluu Fatima Diame (pituus 6,68m, kolmiloikka 14,03m), Diana Zagainova (kolmiloikka 14,11m), Modesta Morauskaite (400m 52,67, 400m aidat 58,79) ja Luis Salort (110m aidat 99cm 13,31).

Treeniviikot ovat suurimmaksi osaksi aina samanlaisia, riippuu vain vuodenajasta mikä on treenien tarkka sisältö. Normaalina treenipäivänä koirat (tai siis chihuahuani Raad, shiba Maya haluaisi vielä jäädä nukkumaan) herättävät minut kävelylle joskus klo 7 aikoihin, jonka jälkeen menen vielä nukkumaan klo 9 asti. Ennen aamupalaa otan probiootit, sen jälkeen syön aamupalan jonka yhteydessä otan kaikki mahdolliset vitamiinit ja preworkout juoman tai BCAA juoman kofeiinilla. Jos treeneissä on pitkiä vetoja, niin silloin juon aina Crazy Cocon kofeiiniä sisältävän kookosveden.

Aamutreeni alkaa normaalisti klo 11, mutta espanjalaisittain kaikki tulevat vähän milloin sattuu. Valmentaja on harvoin paikalla verkan aikana. Hän saapuu jossain vaiheessa ennen kun treeni alkaa kunnolla, tai sitten soitellaan, että olemme valmiina. Valmentajani on seurani Valencia Esportsin toiminnanjohtaja, joten hänellä on aina kiire kentän viereisellä toimistolla.

Aamutreeni kestää yleensä 2-3 tuntia. Sen jälkeen juon proteiinijuoman ja Crazy Cocon kookosvettä, johon on sisätty C-vitamiiniä. Nesteytys ensimmäisen treenin jälkeen on tärkeää, sillä useimpina päivänä harjoittelemme kuumassa auringossa ja vielä pitäisi olla valmis toiseen treeniin illalla. Kotiin päästyä syön lounaan, hoitelen asioita ja odottelen illan treeniä.

Iltaisin harjoittelemme alkaen 17.30-19.30. Kaikki saavat tulla paikalle useimpina päivinä siihen aikaan kun itsestä tuntuu hyvältä. Valmentajani ja hänen poikansa valmentavat myös nuorempien urheilijoiden ryhmää, joiden harjoitukset ovat joka päivä klo 18-20.30. Itse tulen yleensä mahdollisimman aikaisin, sillä en saa nukuttua myöhäisen treenin jälkeen, mutta muut tytöt tulevat aikaisintaan 18.30. Illan treeni kestää 1,5-3 tuntia.

Kotona treeneistä olen yleensä klo 20-21 aikoihin, jonka jälkeen syön illallisen kofeiinittoman BCAA juoman kanssa, ja ennen nukkumaanmenoa syön vielä proteiinivanukkaan, proteiinipatukan, tai kovina treenijaksoina lisäksi proteiinijuoman. Yritän mennä nukkumaan klo 22-23 joka päivä.

Treenimme jaksottuvat aina samalla tavalla, eli kaksi viikkoa kovaa treeniä ja sen jälkeen yksi kevyempi viikko. Kovilla viikoilla harjoitellaan maanantaista lauantaihin ja levätään sunnuntaisin. Kevyillä viikoilla harjoitellaan maanantaista perjantaihin ja levätään viikonloppu.

Tässä on esimerkkinä treeniviikko syksyltä:

Maanantai aamupäivä: Puntti, aitahypyt ja koordinaatioita/drillejä.

Maanantai iltapäivä: Mäkivedot tai vastusvedot ja kiihdytysjuoksut.

Tiistai aamupäivä: Yläpuntti, loikkia, aitadrillejä.

Tiistai iltapäivä: Pitkiä vetoja. Esimerkiksi 3x3x300m kolmen ja kuuden minuutin palautuksilla.

Keskiviikko aamupäivä: Aitadrillejä ja aitoja, esim 6×5 aitaa.

Keskiviikko iltapäivä: Puntti, aitahypyt ja koordinaatioita/drillejä.

Torstai aamupäivä: Loikkia, aitadrillejä ja yläpuntti.

Torstai iltapäivä: Pitkiä vetoja. Esimerkiksi 2x4x200m kolmen ja kuuden minuutin palautuksilla.

Perjantai aamupäivä: Puntti, aitahypyt ja koordinaatioita/drillejä.

Perjantai iltapäivä: Vastusvetoja ja kiihdytysjuoksuja.

Lauantai: Aitatekniikka.

Sunnuntai: Lepo.

Normaali treeniviikko keväällä:

Maanantai aamupäivä: Aitadrillejä ja 5×11 aitaa viiden minuutin palautuksella.

Maanantai iltapäivä: Puntti, aitahypyt ja koordinaatioita/drillejä. Sen jälkeen vastusvedot ja kiihdytykset jos vaan enää kykenee.

Tiistai aamupäivä: Nopeuskestävyys. Esimerkiksi 2x 300m + 200m + 100m. Kolmen ja kuuden minuutin palautuksilla. Lähempänä kisakautta: 2x150m, 2x120m, 2x100m ja 2x80m. Viiden ja kahdeksan minuutin palautuksilla.

Tiistai iltapäivä: Loikat ja yläpuntti.

Keskiviikko: Puntti, aitahypyt ja koordinaatioita/drillejä.

Torstai aamupäivä: Aitalähtöjä ja kahdeksaa aitaa. Yleensä 4×8 aitaa viiden minuutin palautuksella.

Torstai iltapäivä: Loikkia ja yläpuntti.

Perjantai: Puntti, aitahypyt, koordinaatioita/drillejä, vastusvedot ja kiihdytysjuoksut.

Lauantai: Aitalähtöjä.

Sunnuntai: Lepo.

error

Partnership with Bioteekki

Bioteekki ja Annimari Korte aloittavat yhteistyön

Bioteekki ja Suomen naisaitajuoksun kärkinimiin kuuluva Annimari Korte ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Osana yhteistyötä Annimari Korte toimii Bioteekin brändilähettiläänä ja tuo Bioteekki -tuotteita tutuksi omalla huippu-urheilijan esimerkillään. Yhteistyö koskee Bioteekin Super- ja Probiootti- sarjan tuotteita.

”Bioteekin tuotteet tukevat yleisen hyvinvoinnin lisäksi nivelten hyvinvointia ja siksi he ovat minulle loistava yhteistyökumppani. Urheilijana, joka harjoittelee yli 20 tuntia viikossa, vitamiinit ja kaikki hyvinvointia tukevat tuotteet ovat todella tärkeässä roolissa. Erityisesti näin vanhempana urheilijana, jolla on ollut jo nuoresta asti nivelongelmia, jonka takia urakin on ollut katkolla, ravintolisät tulevat entistä tärkeämmiksi jokapäiväisessä harjoittelussa. Kuluma selän nivelessä aiheutti minulle vuosien kivun, joka alkoi jo 14-vuotiaana ja jatkui yli seitsemän vuotta. Tämän takia jopa Suomen johtava urheilukirurgi sanoi, etten enää koskaan voisi juosta. Olen kiitollinen, että Bioteekki tuotteineen on tukemassa tätä uudelleen alkanutta uraani”, aitajuoksija Annimari Korte iloitsee.

”Olemme erittäin iloisia saadessamme Annimarin mukaan Bioteekin yhteisöön ja ennen kaikkea siitä, että saamme olla mukana edistämässä Annimarin urheilu-uraa ja terveenä pysymistä laadukkailla tuotteillamme”, kertoo Laura Sumelius Suomen Bioteekki Oy:stä.

Tiedustelut:

Laura Sumelius

Suomen Bioteekki Oy

050 539 6694

Tanja Finne

Domakers Finland Oy

050 546 6823


error

Partnership with Crazy Coco

Luonnollisten energiajuomien keulakuva Crazy Coco ja aitajuoksija Annimari Korte yhteistyöhön

Crazy Cocon ja Annimari Korteen makumaailma ja arvot kohtasivat

Kotimainen juomabrändi Crazy Coco ja Suomen naisaitajuoksun kärkinimiin kuuluva Annimari Korte ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Sopimuksen myötä Korteesta tulee yrityksen brändilähettiläs ja hän tulee osallistumaan vahvasti brändin rakennukseen sekä sosiaalisessa mediassa että muissa kanavissa. Lisäksi hän panostaa vahvasti myös Crazy Coco -brändiin liittyvään sisällöntuotantoon.

”Annimarilla oli luonnollista kiinnostusta tuotetta kohtaan ja Annimarin osaaminen sekä tausta viestinnän osalta auttoi myös päätöksen tekemisessä. Annimarin positiivisuus ja urheilulliset elämäntavat sopivat myös mainiosti tuotteen maailmaan”, Crazy Coco Oy:n Janne Juutilainen kommentoi. ”Meille on tärkeää, että tuote on huippu-urheilijan luonnollinen valinta ja että lähettiläämme on myös oikeasti ihastunut tuotteeseen ”, Juutilainen jatkaa.

”Lempijuomiani ovat kookosvesi ja energiajuomat. Tässä tuotteessa molemmat yhdistyvät hienolla tavalla, joten suurella ilolla olen mukana tämän suhteellisen uuden ja maistuvan tuotteen kehittämisessä”, aitajuoksija Annimari Korte kertoo.

Tiedustelut:

Crazy Coco Oy

Janne Juutilainen P. 050 331 7403

Tanja Finne (Annimari Korteen manageri)

Domakers Finland Oy P. 050 546 6823

error

Season 2018

It’s taken me a long time to write this. After the season I was so exhausted I was too tired to do almost anything. Finally I’m feeling normal again. I’m very happy with how the season ended, even the preparation all last year was not good at all. I finished the season with a PB of 13.14, which is all-time sixth best time in Finland, and over 30-year-old’s national record! 😀 The best accomplishments were silver at Finnish national championships, second place at Finnkampen (Finland vs Sweden) and European Championships selection. I fulfilled all my other goals, expect the time goal.

13 seconds

I wanted to run under 13 seconds, and I think I could’ve done it with a little more luck. After my 13.14 which I ran basically alone, I didn’t have great conditions in any races. I ran 13.15 in quite cold and with no wind, and multiple times around those times, so with another good tailwind and warmer weather, I should’ve been able to run much faster. But that’s the sport, conditions play a big part and you’re not always lucky. My ten best times were 13.14, 13.15, 13.16, 13.16, 13.17, 13.18, 13.21, 13.23, 13.29, so it was an incredibly even season. My worst time in a race that I didn’t almost fall in was 13.31.

Happiest moments

The happiest moments of the season to me were running the European Championships standard for the first time, and my second place at Finnkampen. In Finnkampen we got the only sweep on the women’s side with the Finnish hurdlers; Neziri won, I was second and Hurske third. All three Swedes behind us. The atmosphere was unbelievable even the weather was terrible, and our victory lap really topped off the great season. The Finnish team performed well until the end and the fans were amazing! It really was my favorite competition I’ve ever been to!

Best accomplishments

What should have been my best accomplishments, silver at Finnish nationals and European Championships, were more than I could’ve hoped for, but there was so much stress about them, that for some reason it was hard to really be extremely happy about them. After the nationals I was just exhausted, and it was hard for me to be happy about what I just accomplished, and this lasted thorough the European Championships.

In March I quit my job and moved to Valencia. From this moment on, all I had in my mind was getting a medal at nationals and making the team to Europeans. Finland has the sixth highest level of women’s hurdles in the world, so we were one of the few countries who needed to have “trials” even to Europeans. And when I was injured almost all the time until the nationals, it just increased the stress. I had no back up plan if I didn’t run well. Luckily, I was able to run better than my mind was telling I’m capable of, and at the end it was all more than worth it.

Confidence

To be honest, I was surprised how well I handled the most difficult races of the season. I think you have to believe you can do something to be able to do it. You have to believe in yourself, and there’s nothing wrong in doing so. I found myself being very Finnish and too humble many times this summer, before the blocks I always doubted myself and thought I will lose this, but somehow during the races I always got the confidence back. Every time I was supposed to beat someone for example, I did it. Even when I was clearly losing, I just decided I will not lose this (whatever the battle might have been), and never did. I learned that my mind is a lot stronger than I give it credit for! 😀

This promises a lot for next year. Now I know what I’m capable of even with so bad preparation, so I know I’m capable of a lot better times with good preparation. I also know if the race is about the mind and not the legs, I can win it. I have never been confident, so this is important for me to realize. I also learned to pull motivation from many different things, so even some bad things have given me lessons for even better next year.

New training season

Last year I trained after 9h workdays until March, and from March until June, I only had three healthy training weeks. Now I have started the training season healthy and in better shape than ever. I rested for three weeks after Finnkampen and slowly started training. Four weeks of training is behind now, and it’s gone better than I could’ve hoped for. It’s the first time in my life I’m healthy and able to train twice a day. Training without full-time work makes a huge difference to both the quality of training and to recovery.

I’m already hurdling quicker than ever. I have no injuries and I’m technically a better runner. It’s a little scary how well things are going for me for once. Now just have to stay healthy and me and my coach are expecting a huge PB already in indoor season. I have never been a good 60m hurdler, but my coach thinks that now I will be. Running good times requires staying healthy, and that’s the biggest goal now. I have good confidence it will happen too, as without extra stress, being healthy and no more work, I’m recovering much better than before and also progressing a lot faster. I also started from completely different level than ever before.

Support

For the beginning of the season, my family and coach were my biggest supporters. They believed in me all the time. My coach believed I should’ve ran even a lot better than I did. My sister and her husband were ready to book flights to Europeans after my season opener when it was nowhere close to being clear I’ll make it.. 😀 My whole family has been amazingly supportive all summer, and it’s been wonderful to see them enjoy my good moments too!

I also got supporters from elsewhere. SportLife Nutrition started supporting me after my season opener and their support has been important. Their supplements have helped me train hard and recover, and they make sure I eat healthy since I’ll have a protein pudding instead of my normal chocolate bar! 🙂

Aalto Henkilöstöpalvelut started sponsoring me this summer, and I’m so thankful for them. They helped me compete stress free for the most important races this summer, and that’s one of the most important things for a good performance. They’re also great and fun people, so it was always a pleasure to visit their offices!

My Finnish physio, Niina Saarman-Bartholdi, is one of the biggest reasons for the second half of the season going so well. She fixed me every week, often multiple times a week, and made sure I was able to finish the season. I ran the last races of the season with a small rupture in my glute, but Niina made it possible for me to run with it. She’s amazing! <3

I also need to thank my competition manager, Tuomo Salonen. He of course helped me with competitions, but he has helped me with so many other things in the past months. I know I can count on him on any situation, and he answers even my most stupid questions. 😀

After all I’ve been through in the past years, it’s incredible to be running at this level, and I’m so incredibly grateful for every healthy day and even more for every little accomplishment!

Thank you so much to all my fans and everyone else who supported me this summer. The best thing about the successful season has been all you people who have sent me amazing messages and support. I’ve attempted to respond to most messages I have received, but sometimes it’s just impossible, so I’m sorry if I have not responded. I have for sure read them all and I’m thankful for every one of them, they all have made me smile and given me more motivation to run well! I’m hoping to give you all even better moments next year!

Now I’ll go continue preparation for even better 2019 season!

 

 

 

error

13.16 and European Champs standard

After my proper season opener of 13.31 in Turku, I ran 13.38 in -1.2m/s headwind in Salamanca, Spain. Already before the race I felt a little twinge and pain in my quad once again and for the next week I couldn’t run properly. Even two days before Madrid World Challenge last Friday I could still feel the pain, but I was able to do couple hurdle starts.

In Madrid I for once took a good start with good reaction time (0.141) and ran great five hurdles. After five hurdles I felt my speed increasing so much I couldn’t handle it and went off balance on 6th hurdle and completely brought down 8th and 10th hurdles. We couldn’t warm up properly for hurdles and couldn’t try running them so I think this caused me not to have the good rhythm I normally have.

For next couple days I was really tired and on Tuesday went to compete in Castellon. My legs felt still tired and just too loose. I did some really bad hurdle starts before the race and felt like I’m all over the place and just slow. In the race I reacted really badly (I posted video of this; the girl next to me is 15cm in air before I start moving) and again felt like I’m slow and too loose. I even had time to think about how bad I felt and how I just have to jump over some of the hurdles to get to the finish line. After the race I was sure my time was maybe 13.3-13.4 and I was really disappointed.

I went to ask for my time upstairs anyways since they didn’t announce it, and when they told me my time was 13.16 (+1.2) I asked couple times are they sure and then just started crying of happiness. The standard to European Championships was 13.25. The time was #6 all-time in Finland.

I have watched the race a few times now, and the video confirms all that I felt. My reaction was bad, my body is twisting way more than normally when landing from the hurdles and there are at least two hurdles that I actually jump over (and not run) since after Madrid I was afraid to hit the hurdles.

The twisting after the hurdles is what I have been working on in training because it slows down the speed quite a lot for me. What I mean by twisting is that when I attack well, I stay forward and my right arm is quick and my torso doesn’t twist. In Castellon my arm was really slow and opened up way too much, my torso was twisting and I was too upright after the hurdles. When I get it right in training my best hurdle splits can be 0.96, but when I don’t get it, they can be 1.06, so it makes a lot of difference.

In Madrid I ran 0.99 splits before the hurdle hits (normally at that point I start running faster), and after the hits it went up to 1.16. In my Castellon race, no hurdle splits were below 1.00, so I never got into the rhythm I know I can have. Coach also said I was doing some weird blocking when going to the hurdles, so he found even more mistakes.

The mistakes are a great thing really! When you have mistakes, you have a lot you can improve on. Now we will try to work on those until Finnish nationals 20th of July, and hopefully we will do the right things to be in even better shape then. I trust my coach completely; three of our four girls have already made the standards to European Championships and the fourth girl in the training group is really close.

I have receive thousands of messages and congratulations, so thank you all for those! I really appreciate every message and I have attempted to reply to as many as I can. All the support makes me so happy and motivates to continue this journey! It has been quite a tough journey but all the struggle starts paying off now!

error

New city, new coach, new times

I opened up my season properly on Tuesday at Paavo Nurmi Games World Challenge in Turku, Finland. I ran 13.31 (+0.2) which is just 0.06 seconds from European Championships standard. I won the B-final, but ended up being 5th overall in a high level competition with A-final included.

It was 11 degrees, the wind was freezing and I had a crazy headache and nose bleed that made me dizzy every time I did starts on warmup. I didn’t have a great feeling in warmup and really had no expectations for the race. In the blocks I was shaking like crazy, but despite a bad reaction time (0.213), the start was decent and rest of the race clean and even.

Watching back the race now, for me it wasn’t technically good as my arms are all over on hurdles and I’m not leaning or aggressive on the hurdles. The last 5 hurdles are clearly better than the first five. I also start looking at the clock way before the finish line. But in the freezing conditions I couldn’t have asked for a better first race!

Quad ruptures defined the training season

My whole race shape was a little surprise as I’ve only managed to run with spikes for two weeks now after tearing my quad twice this spring. And until a week ago, every day was a surprise on how much my quad will hurt, and I skipped the last rep on every training because the quad started always hurting.

The last week of training was great, and I knew I can run a good time, but first race can always be anything. I told people I just want to run under 13.5, and ended up doing it. My coach said I’ll run 13.2-13.4, guess he knows what he talks about! 😀 My previous best season opener was 13.80, so this was almost half a second faster. Now let’s hope I end the season half a second faster than ever before too!

Move from Barcelona to Valencia

There has been a lot of changes since indoors, the biggest being that I quit my full-time job and moved from Barcelona to Valencia. I have a new coach and a new training group, who are all great. There are four girls in the group full-time and more younger athletes in the evening sessions.

I do some part time work also in Valencia from home, but I wanted to really give this running a chance this summer. I chose to go to Valencia for the great weather, cheap rents, and my new coach. He had to think a little before accepting me into the group for many reasons, but I am glad he ended up taking me.

I am also very happy I didn’t give up faith in him and he didn’t give up faith in me in these past couple months. After indoors I took a little break since I had to let my broken foot heal completely. I had only trained for 1.5 weeks in Valencia when I first tore my quad. My quads were absolutely dead from previous days’ training but as I am stubborn I decided to still attempt to run 4×11 hurdles. On the first rep I felt pain in the quad but attempted to run another one anyways. Of course I tore the quad then.

The healing only took about 1.5 weeks that time, but I was able to lift weights and do jumps so I only missed running and hurdling. Well obviously those are very important parts, but at least I was able to do something. I was able to have couple good trainings and then attempted this 4×11 hurdles training again, and on the second rep again, I feel pain going through my whole leg. I knew it was bad. After two weeks of no running nor hurdling again, I was sure the leg was fine and went to a competition for FC Barcelona. There in the warm up I felt it again and I had to jog the race completely. Next day I had an ultrasound scan that showed the rupture was still 1.5cm long and 4mm wide. The physio said if we tape it well, it will only take 6 days to get better.

The next week I started running a little and the leg felt ok, but I only did very short trainings. I went to Ibiza for a competition and I don’t know if it turned to be good or bad for me, but there was storm winds and in our hurdles I fell and in -6.4m/s it was impossible to run. I ran a 300m race later there even with my bleeding knee I couldn’t run that properly either. I was happy that even I couldn’t really start the season there, I was healthy.

Well this was not quite the case. Two days after my quad was hurting so much when I attempted to run that I started crying to coach that I’m sure I tore it again and we went to have another ultrasound scan to see what’s happening. The scan showed only inflammation but not a tear, which was positive. The next 1.5 weeks I started running a little, but still not 100% and no hurdles as I had a lot of pain.

The time was really difficult mentally, as I had made a big sacrifice to leave Barcelona and my job and then I have these continuous injuries. The start of the year had already been tough for me with robbery and months long sick leave. After all, quad ruptures are very minor injuries in my scale, so no matter how frustrating and stressful it was, I was sure I’ll still be fine for the summer.

For the past week before the competition, I was finally able to run fast with spikes. I ran the best hurdles sessions I’ve ever ran, and everything felt really easy. This showed me we have done the right things and worked on improving everything else. And everything else has improved. The reason for the quad tears probably was that we completely changed the way I lift weights. I used to do heavy weights slow and now I do lighter weights a lot faster. And a lot of squats, very fast. I haven’t done squats in 10 years. But with these changes, I improved my PBs in all strength and explosivity tests.

To have ran so little and missed so much hurdles and running training before the first race was difficult mostly mentally of course, but to have started so well, I have a lot of trust and belief in my coach and myself, and I expect to keep progressing in training and in races a lot now that I’m finally able to run with spikes too. We haven’t even started speed work, so even I’ve clearly improved in that by just doing the right weights and jumps, there is so much more to improve!

European Champs and sub-13 are the 2018 goals

Next goal of course is to run the European Championships standard and then progress to the real hurdlers’ times, so under 13! Paavo Nurmi Games was an amazing competition to start the season with and all the support I’ve received in the past couple days has been unbelievable! Thank you all for the hundreds of messages and sorry if I haven’t managed to respond to everyone!

This video is definitely my favorite video of me ever!

error

Indoor Season 2018

Indoor season didn’t go quite as I expected. In the first race of the season on 7th of January I rolled my ankle and broke my foot. Like this wasn’t enough, I was robbed two weeks later, and now a month later I still haven’t managed to get almost anything back as insurance wasn’t helping and Spanish bureaucracy couldn’t be slower. Fortunately I have my family who have been the best supporters and help. Still, it was a very positive season and gave me a lot of motivation and expectations for the summer.

I ended up running 60m hurdles 8.29 (all-time #11 in Finland) and won in Catalan Liga, Catalan Championships and Miting Internacional de Catalunya. I can be happy with those!

8.29 I ran after two weeks of no training, many hours drive to the meet the same morning, in a lot of pain, and after gaining couple kilos as I ate liters of Nutella to feel better (since I was having panic attacks and anxiety etc. after the robbery). 8.31 I ran after five weeks of no training and maybe three extra kilos from Nutella. It was my best ever time from first round, and with a bad start, but unfortunately there was no final on that competition. So clearly those could have been better times with better preparation.

I’m very surprised I managed to run that well after not training and eating badly. Normally I eat super healthy, but the stress of the robbery was just too much, and then in addition came the broken foot which FC Barcelona doctors at Ciutat Esportiva Joan Gamper said takes three months to get better. I was in a really good shape physically when the season started, and there was quite a big difference to the shape I was in these races (physically as well as mentally). Luckily the foot is not gonna take that long to get better, even though I still have to take it easy for a while, so preparation for the summer season can start quite soon.

I didn’t run what I wanted (the World Indoor Championships standard), but I’m running faster than ever, and because my last 40 meters of the race are always the best, I can’t wait to see what I can run outdoors! There are still five months until Finnish national championships and that much time to qualify for the European Championships.

Other positives of the season have been that I was able to see a lot of friends that I haven’t seen in years, and also I’ve gotten into some interesting projects I’m really excited about. Even I’ve been through a lot in recent years, January was extremely difficult time for me, but February has already brought some great things, so I will just assume every month this year will be better and better 😉

error