Mitä syödä kun on allerginen lähes kaikelle?

Olin kirjoittanut tämän blogin syömisestäni jo syksyllä, mutta en kokenut silloin ajankohtaiseksi julkaista sitä. Olen siis allerginen todella monille ruoille ja suurimmaksi osaksi sen takia olinkin pois kilpakentiltä viisi vuotta. Allergiani on testattu prick-testeillä ja IgE vasta-aine testeillä veren plasmasta allergiasairaalassa, eli tulokset ovat täysin luotettavia. Allergiani aiheuttavat kovia kipuja, kuumetta, turvotusta ja ruokatorven umpeutumisen, sekä pahimmissa tapauksissa tukehtumisen. Ruokatorvessani on myös kohta joka ei toimi, joten ruoka saattaa pysähtyä siihen. Olen joutunut soittamaan ambulanssin kolme kertaa syödessäni ja kerran joutunut suoraan leikkaussaliin ja yöksi sairaalaan. Tukehtua olen meinannut niin monta kertaa etten pysy laskuissa perässä. Syöminen viimeiset yli 10 vuotta on siis ollut todella monimutkaista itselleni.

Nyt huippu-urheilijana se on kuitenkin iso osa harjoittelua ja tuloksien hakemista. Se mikä sopii huippu-urheilijalle, ei ole tarkoitettu terveelle nuorelle. Kehonkoostumus huippu-urheilussa on tärkeää. On tutkittu, että viisi kiloa painoa hidastaa 0,28 sekuntia 100 metrillä. ”Aikaisemmalla urallani” yritin syödä niin paljon kuin pystyin, että varmasti palaudun ja se näkyi kropassakin. En ennen näyttänyt huippu-urheilijalta. Toki siihen vaikutti myös, että olin jo sairas ja allerginen ruoille joita söin. Suosittelenkin kaikille allergioiden tutkimista, vaikka lääkärit sitä aika vastahakoisesti tekevät. En tiennyt olevani allerginen kuin kiiville, ennen kuin testit näyttivät, että olen allerginen sadoille ruoka-aineille.

Pudotin painoa 15 kiloa. Aitajuoksun MM-mitalisti Pamela Dutkiewich on kertonut pudottaneensa 10 kiloa. Olen myös keskustellut muiden aitajuoksijoiden kanssa, jotka ovat sanoneet painon vaikuttaneen heidän tuloksiinsa huomattavasti. Ei siis puhuta siitä, että pitäisi olla todella laiha. Vaan, että ylipaino hidastaa. Itselläni ylipainoa oli huomattavasti. Olen 164 senttiä pitkä ja 15 kiloa painavampana painoindeksini oli ”lievä ylipaino”. Pudotin tuon 15 kiloa jo ennen ensimmäistä kauttani takaisin aitajuoksun parissa, eli 2017. Sen jälkeen olen keskittynyt siihen, että saan tarpeeksi hyvää ravintoa, koska allergiani rajoittavat ruokavaliotani paljon. Herkkuja syön harjoituskaudella harvoin, enemmänkin palkitsen itseäni esimerkiksi hyvin menneen treenin tai kisan jälkeen. Pieniäkin voittoja on hyvä juhlia!

Olen allerginen kaikille viljoille, eli syön gluteenitonta ruokaa, jonka lisäksi joudun aina tarkistamaan ettei tuotteissa ole esimerkiksi kauraa joka on luontaisesti gluteeniton. Olen allerginen muun muassa myös pähkinöille, soijalle, mereneläville, kalalle, melkein kaikille hedelmille ja vihanneksille (niitä voin syödä kypsennettynä). Kananmunia ja maitoa voin nykyisin syödä, vaikka alunperin nekin kiellettiin. Viimeisten kuukausien aikana olen huomannut etten voi syödä jogurttia tai banaaneja, joita ennen pystyin syömään.

Aamupalani: Kaksi viipaletta gluteenitonta leipää, joiden päällä tuorejuustoa, viipaleet juustoa ja meetvurstia. Kulho marjoja. Suomessa syön isoäitini keräämiä tyrnejä. Lasi mehua. Aamupalan yhteydessä otan Bioteekin vitamiinit.

Ennen treeniä: Juon Sportlifen BCAA juoman tai Crazy Cocon kookosvettä. Sen lisäksi jos teen aitatreenin, juon preworkout juoman.

Treenin jälkeen: Juon Sportlifen proteiini tai palautusjuoman.

Lounas: Kolmen kananmunan munakas. Munakkaaseen tulee kevätsipulia, juustoa ja silputtua meetvurtsia. Appelsiini. Crazy Cocon kookosvettä.

Välipala ennen toista treeniä: Toinen appelsiini (ennen banaani) ja joskus kun on nälkä syön lisäksi proteiinipatukan (tai kaksi).

Treenin jälkeen: Proteiinijuoma.

Illallinen 1: Kaksi kanan rintafilettä, paljon uunissa paistettua bataattia ja uunissa paistettuja vihanneksia.

Illallinen 2: Gluteeniton pasta jauhelihakastikkeella.

Illallinen 3: Kanaa, riisiä ja maissia sekoitettuna pestokastikkeeseen.

Ennen nukkumaanmenoa: Sportlifen Nightime proteiini (auttaa itselläni yölliseen näläntunteeseen), jonka lisäksi usein proteiinipatukka (tai kaksi) tai proteiinivanukas. Nämä toimivat mulle jälkiruokina.

Tässä on normaalin treenipäiväni ruokailut. Ainoa vaihtelu on siis illallinen, joka saattaa olla erilainen päivästä riippuen. Muuten ruokailuni on aina samanlaista, allergioistani johtuen. En ole millään tavalla ravintoasiantuntija, mutta monen kokeilun ja epäonnistumisen jälkeen olen todennut tämän toimivaksi itselleni. Ei varmasti sopisi kaikille.

En ole ikinä laskenut kaloreita, enkä niistä tiedä paljoakaan. Ainoa asia mitä yritän välttää on turhat kalorit eli herkut, kastikkeet ja sokeriset juomat. Pestokastike on ainoa kastike tällä hetkellä mitä syön ihan vain sen takia, että tykkään siitä niin paljon. Kisapäiväni lounas jos syön kotona on kanaa, riisiä ja pestoa. Kilpailukauden lähestyessä en muuta ruokailua muuten, kuin jätän pois ylimääräiset proteiinipatukat ja muut asiat mitä syön vain huvikseni, ei siksi että niitä tarvitsisin montaa päivässä 🙂

Lisäravinteita suosittelen ainoastaan todella kovaa treenaaville aikuisille huippu-urheilijoille. Lisäravinteetkin voivat olla ylimääräisiä kaloreita jos ei treeni ole niin kovaa, että ne kuluttaa. Huippu-urheilu on rajojen hakemista kaikinpuolin ja kun haetaan tuloksia, on tärkeää löytää se optimi itselle. Uskon löytäneeni itselleni parhaan tavan, joka tuottaa tuloksia 🙂

error

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *